Tasapainoilun taito (tai taitamattomuus)
Joululomalla olin vakuuttunut, että pienen lepohetken jälkeen osaan pitää hieman tiukemmin itseni ruodussa sen suhteen, että minulle jää energiaa tehdä myös muita kuin “pakollisia” asioita. Pakollinen on lainausmerkeissä siksi, että se sisältää myös vapaa-ajan touhuja, joita olen luvannut hoitaa. Nekin vain alkavat helposti tuntua hieman pakkopullalta, kun lista hoitamattomista asioista pitenee ja joutuu esimerkiksi valitsemaan, lähteekö itse liikkumaan vai kirjoittaako uutiskirjettä, joka kannustaisi muita liikkumaan. Kasvanut ymmärrys hyvinvoinnin elementeistä ja tavoite pysyä mahdollisimman toimintakykyisenä aiheuttaa hankausta, sillä usein näitä valintoja tehdessä valitsee siis oman hyvinvoinnin ja muille annettujen lupausten välillä. Uskon kuitenkin siihen, että annetut lupaukset tulisi pitää, jos vain mahdollista, ja että vapaaehtoistoiminta on niin tärkeää, että vaikka välillä se ottaa enemmän kuin antaa, tekee sillä muille hyvää siten, että se ylittää huonot puolet. Totta kai voisi olla tarkempana siitä, mitä lupaa, mutta esimerkiksi tiedottajan-roolini Ounasvaaran Ladussa tarkoittaa välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän hommia, ja sitä on vaikea ennakoida.
Juuri tällä hetkellä joudun katsomaan lähiaikojen tapahtumia ja valintoja ikään kuin vahingon jälkeen. Enkä kyllä silti valitsisi toisin. Minulla on ollut tammikuussa paljon ystävien ja harrastusten parissa reissuja, joista en edes tämän hetken väsymyksen kourissa suostuisi tinkimään. Työreissut ovat sattuneet myös tähän samaan sumaan, mutta ei elämää aina voi suunnitella siten, että kalenterissa olisi sopivasti aikaa eri menoille. Kuuntelin taannoin Tunnelman voima -kirjaa ja siinä puhuttiin aktiivisuuden rytmittämisestä (pacing) ja tämä selvästi on asia, jota kannattaisi tutkailla tarkemmin. En aina hoksaa, missä vaiheessa oma oleminen lipsahtaa sille vaihteelle, että elimistö käy sellaisilla ylikierroksilla että paikallaan oleminen tuntuu vaikealta. Tai kai sen hoksaa, kun älykellokin kertoo unen laadun heikkenemisestä ja levottomuus hiipii sieluun, mutta usein juuri siinä hetkessä on mahdotonta puhaltaa pilliin ja tyhjentää kalenteri. Rutistan sen viikon loppuun tai sen pari reissua, mitä on tehtävänä. Onko teillä kokemusta siitä, että olisikin perunut tai uudelleen säätänyt kalenteria oman jaksamisen tukemiseksi?
Melkoista tasapainoilua on harrastusten suhteen, kun tietää että vapaa-ajalla aivan muiden kuin työasioiden puuhailu on hyväksi. Pidän myös ihan hirmuisesti uudesta harrastuksestani, cross fitistä, mutta melko rankkana lajina omasta jaksamisesta huolehtiminen sen avulla onkin sitten kaupankäyntiä aivojen nollauksen ja kokonaiskuormituksen välillä. Olen hieman oppinut tunnistamaan itsessäni sen, että jos teen asioita siksi, että tiedän niiden olevan hyviä tai terveellisiä ennemmin kuin siksi, että ihan vain haluan, niin silloin ehkä energiatasot eivät ole ihan tasapainossa. En haluaisi joutua tinkimään esimerkiksi päiväkirjan tai blogin kirjoittamisesta sen tilalta, että jaksaisin ja ehtisin ulkoilla koiran kanssa. Niin se kuitenkin arjessa tuntuu olevan, että joudun valitsemaan aina yhden asian päivään - joko liikun itseäni varten, teen vapaaehtoishommia tai teen muita itseäni ilahduttavia asioita. Oonko harhainen, kun kuvittelen ja haaveilen, että kivojen asioiden välillä ei tartteis niin usein valita joko tai?
Nähtiin Sissin kans muumi joululomalla, kun hiihdeltiin Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Näitä pieniä juttujakaan ei meinaa nähdä, jos jotenkin laput silmillä porhaltaa eteenpäin.
Onneksi minulla on Sissi-koira. Hänmuori kyllä tasapainottaa arkea hyvin, sillä tästä pienestä olennosta on pidettävä huolta ja tarjottava hänelle mahdollisimman hyvät olot, kun näin hyvä tuuri on käynyt, että tiemme ovat ristenneet.
Välillä mietin, kannattaako omaan arkeen ja omaan jaksamiseen kiinnittää edes niin paljoa huomiota. Kuormittaako sekin, että tarkastelee omaa jaksamistaan ja miettii, onko nyt hyvä olla vai onko jotenkin poikki. Tämä aika on ehkä avannut kuitenkin mahdollisuuden sekä itsensä että itseään ympäröivien rakenteiden tarkastelulle, ja sitä kautta myös ajatukselle, että asioita voi muokata ja muuttaa toivomaansa suuntaan.