Vuosi paketissa
Tämä blogi oli minulle tämän vuoden alussa paikka luovuudelle ja minusta tuntui tärkeältä kirjoittaa. Sitten keväällä tuli hallitukselta uutisia, että järjestöiltä nipsaistaankin avustuksia pois jo vuonna 2025 ja siitä alkaneessa myllerryksessä luovuuden rippeetkin tuntuivat menevän jonkinlaiseen yhteiskunnan muutoksissa luovimiseen. Toki muutokset eivät ole ihan niin nopeita, että kun toukokuussa julkistetaan talousarvio niin sen vaikutukset astuisivat voimaan heti. Ilmapiiri on kuitenkin muuttunut - rahan kovuus on asetettu ihmisyyden pehmeitä arvoja vastaan. Se väsytti ja väsyttää yhä. Onneksi olen oppinut tavoista parhaan; menin kaikesta huolimatta metsään hengittämään ja rauhoittumaan. Siinä mielessä olen etuoikeutettu, että asun täällä, missä metsään pääsee helposti ja minulla on kykenevä keho, jolla voin kulkea myös poluttomissa paikoissa.
Selityksen makua, miksi en ole kirjoittanut, mutta minulla menee myös tosi nopeasti suojautumis- ja eristäytymisvaihde päälle, kun alkaa töissä olla painetta. Silloin suoritan arjen pakolliset tehtävät ja karsin pois muun paitsi tosiaan sellaiset omalle (mielen)terveydelle aivan välttämättömät asiat, kuten ulkoilu ja riittävä uni. Tämän uskon olevan muistutus niiltä ajoilta, kun en osannut vielä säännellä työmäärää ja -intensiteettiä omasta hyvinvoinnista huolehtien.
Työrintaman rutistuksen lisäksi myimme kesällä meidän omakotitalon, josta piti melko pikavauhtia muuttaa kahteen pienempään. Onneksi löysin ihanan kodin ja toinenkin osoite on ihan kelvollinen vuokralle. Sellaiset mullistukset ja siinä myllerryksessä käydyt läheisen ihmissuhteen pohdinnat myös suuntasivat tällaisen introvertin katsetta vielä enemmän sisäänpäin kuin että olisi ollut voimia jäsentää ajatuksia muutoin kuin satunnaisesti päiväkirjaan. Rakastan tosin käsin kirjoittamista - se on kehollista ajattelua.
Jotta itkuvirsi vielä saisi muutaman säkeistön, niin syksykin tuntui melko ankealta, kun Rovaniemelle ei meinannut tulla lunta sitten millään. Pimeä ja märkä on pimeää ja märkää, vaikka kulkisi kunnon varusteilla, ja nyt kun lumi viimein valkaisi maiseman, tuntuu kuin heräisi jostain horroksesta. Niin paljon se vaikuttaa, kun siihen on tottunut.
Nyt siis herättelen myös tähän blogiin liitetyn Instagram-tilin eloon ja otan kirjoittamisen mukaan yhdeksi välttämättömäksi hyvinvointiteoksi, sillä vaikka töissä voi välillä olla hieman hallinnollista, niin kyllä siellä myös kuplii ideat ja ajatukset, ja tuntuu tärkeältä saada ajatuksia kirjattua muistiin.
Jos luet tätä, niin kiitos kun tulit blogiini. Toivottavasti jaat kokemuksiasi tältä vuodelta, ja ajatuksia tulevasta vuodesta joko tänne blogiin tai peninkulmia-tilille Instagramiin.