Vihreänä…kateudesta
Kateus
Tässä postauksessa on BookBeatin mainoslinkin. Linkki on merkitty *. Mikäli rekisteröidyt BookBeatin kokeilujaksolle ja tilaajaksi linkin kautta, tulee siitä minulle komissio.
Selailin someista sekopäisintä, LinkedIniä. Olin saanut sähköpostiin ilmoituksen, että henkilö x haluaa verkostoitua kanssani, ja vaikka en kovin aktiivisesti Linkkaria käytä, kävin kuittaamassa verkostoitumispyynnön ja yhtäkkiä olinkin hukannut itseni kaninkoloon.
Aivan ullataalasmaana kattelemassa, mitä muut on puuhannu.
Olen laittanut LinkedInin ilmoitukset pois päältä, koska sovellus heittää koko ajan silmille vähintään tiedon siitä, mistä joku asiantuntija keskustelee. Pääasiallisesti olen iloinen kaikkien saavutuksista ja onnistumisista, mutta LinkedInin sävy ei oikein minulle sovi eikä minulta lähde.
Tällä kertaa kaninkolo yllätti minut täysin sillä, että tunsin kateutta. Siis kateutta. Se on jo lähtökohtaisesti turhin tunne, mitä tiedän, mutta silloin kun sitä tuntee aiheesta, josta itse haluaa pysyä kaukana, alkaa epäillä, onko niin sanotusti kaikki muumit laaksossa.
Koska tilanne oli niin yllättävä, enkä saanut kiinni, mikä homma, niin päätin selvittää, mitä se kateus edes on ja mitä sille voisi tehdä. Mä kuitenkin surffailen somessa tämän tästä, niin ajatukseni oli, että olisi ihan hyvä hankkia varokeinoja, ettei päädy huomaamattaan vertailemaan itseään muihin.
Kiinnostus aihetta kohtaan oli sen verran kova, että suuntasin lähimpänä olevan palvelun äärelle. Olen jo aiemmin lukenut ja kuunnellut BookBeatista asiasisältöisiä teoksia, ja nytkin hakusanalla kateus löytyi sekä faktaa että fiktiota.
Linkin kautta pääset kokeilemaan BookBeatia maksutta 30 päivän ajan, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Saat 20 tuntia kuunteluaikaa.
*Kokeile BookBeatia 2 viikkoa maksutta
Etu koskee vain uusia BookBeat-käyttäjiä.
Rekisteröityessä saa valita minkä tilauspaketin haluaa kokeilujakson jälkeen, ja kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti valitun tilauspaketin mukaisesti.
BookBeatilla ei ole sitovia määräaikoja, tilauksen voi lopettaa milloin vain.
On ihan luonnollista tuntea kateutta
Heti alkuun annan itselleni ja kaikille kateutta tunteville synninpäästön. Emilia Kujalan Tunteella. Kateus. -kirjassa kuvaillaan, kuinka on luonnollista tuntea kateutta tilanteessa, jossa joku saa osakseen huomiota ja ihailua. Tarve tulla nähdyksi on meissä yhtä perustavanlaatuinen kuin muutkin selviytymiseemme vaikuttavat tarpeet. Synninpäästö ei oikeastaan olisi edes aiheellinen, sillä Kujalan mukaan se, mitä kateudesta ajatellaan on opittua. Olemme siis ympäröivien tapojen ja puheiden kautta oppineet ajattelemaan, että kateus on jotain huonoa, ehkä jopa väärää. Kaikki kateus ei myöskään ole haitallista, sillä joskus kateus voi motivoida parempiin suorituksiin. Instgramissa voi käydä ikävän vertailun sijaan myös innostumista.
Väsyneenä somea saattaa selailla automaattivaihde päällä. Tällainen passiivinen selailu voi Kujalan mukaan altistaa aktiivista toimijuutta helpommin sille, että vertailee itseään muihin. Aion ottaa käyttöön ohjeen, että valitsen, missä tilanteessa avaan somen. Haluan pystyä vuorovaikuttamaan, kommentoimaan ja ilahtumaan jaetuista kokemuksia ilman aikaisen aamun ja myöhäisen illan vääristymiä. Mulla on ollu ehkä vähän huono tapa selata somea aamupalalla, niin pelkkä ajatus siitä, että keskittyis puuroon ja kahviin, on rentouttava.
Kirjaa lukiessa heräsi monta ajatusta ja ahaa-oivallusta, mutta tämä meni jonnekin sieluun saakka: ”—kateudessa on itse asiassa kyse tunnekokemusten kadehtimisesta.” (Kujala) Eli ei tässä ehkä tarvitse ollakaan kovin huolissaan, onko sitä aivan hukassa itsensä kanssa, jos kateuden herätti sellaiseen työhön liittyvä julkaisu, missä en itseäni näe. Kateus voikin kohdistua siihen iloon, intoon ja jännitykseen, jota julkaisija uuden tehtävän alussa koki. Tehtävä liittyy alaan, josta itsekin olen ollut innoissani, mutta joka vei minulta kyvyn tehdä elämässä mitään muuta kuin töitä. Ehkä minusta siis tuntui epäreilulta, että joku on aivan fiiliksissä sellaisesta, missä itse on tullut vedettyä mankelin läpi. Samasta kirjasta on napattu myös nämä vapauttavat sanat: ”Paras teko, mitä voimme itsellemme ja toisillemme tehdä, on hyväksyä kohtaamamme tunteet, vaikkemme niistä pitäisi.” (Kujala)
Tätä tekstiä kirjoittaessa on itse asiassa vierähtänyt tovi, ja terävin kärki kateudesta on taittunut. Niin se vain on, että kun muistaa myös katsoa vähän isompaa kuvaa, vaikkapa omaakin tarinaansa vähän pidemmällä aikajänteellä, asettuu tunteet ja ajatukset paremmin mittasuhteisiin.
Ja oon tämän aiemminkin todennut, että mähän en ole mikään mielenterveyden ammattilainen, mutta mua kiinnostaa, ruukaatko sä tutkia ja perehtyä tunteisiin ja ajattelumalleihin tietokirjallisuutta tai muita lähteitä käyttäen?
Nykyisin töissä ja vapaa-ajassa on helpompaa säilyttää tasapaino.
Käy laittaa kommenttia tai viestiä Instagramissa @salliskoi